When I was little, I thought my country was the best on the planet. And I grew up singing a song called "Nothing To Envy." And I was very proud. In school, we spent a lot of time studying the history of Kim Il-Sung, but we never learned much about the outside world, except that America, South Korea, Japan are the enemies. Although I often wondered about the outside world, I thought I would spend my entire life in North Korea, until everything suddenly changed.
Pikkutyttönä pidin maatani planeettamme parhaana ja vartuin laulaen laulua "Ei mitään kadehdittavaa." Olin täynnä ylpeyttä. Koulussa käytimme paljon aikaa Kim Il-Sungin historian opiskeluun, mutta ulkopuolisesta maailmasta opimme vain, että Amerikka, Etelä-Korea ja Japani ovat vihollisiamme. Vaikka pohdiskelin usein ulkopuolista maailmaa, ajattelin viettäväni koko elämäni Pohjois-Koreassa, kunnes kaikki äkkiä muuttui.
When I was seven years old, I saw my first public execution. But I thought my life in North Korea was normal. My family was not poor, and myself, I had never experienced hunger.
Seitsenvuotiaana näin ensimmäisen julkisen teloituksen, mutta pidin elämääni Pohjois-Koreassa normaalina. Perheeni ei ollut köyhä, enkä itse ollut koskaan nähnyt nälkää.
But one day, in 1995, my mom brought home a letter from a coworker's sister. It read, "When you read this, our five family members will not exist in this world, because we haven't eaten for the past three weeks. We are lying on the floor together, and our bodies are so weak, we are waiting to die."
Mutta eräänä päivänä vuonna 1995 äitini toi kotiin kirjeen työtoverinsa sisarelta. Siinä sanottiin: "Kun luette tämän, kaikki viisi perheemme jäsentä ovat poistuneet tästä maailmasta, koska emme ole syöneet mitään kahteen viime viikkoon. Makaamme kaikki yhdessä lattialla, ja ruumiimme ovat niin voimattomat, että olemme valmiita kuolemaan."
I was so shocked. This was the first time I heard that people in my country were suffering. Soon after, when I was walking past a train station, I saw something terrible that to this day I can't erase from my memory. A lifeless woman was lying on the ground, while an emaciated child in her arms just stared helplessly at his mother's face. But nobody helped them, because they were so focused on taking care of themselves and their families.
Olin hyvin järkyttynyt. Ensimmäistä kertaa kuulin, että maani ihmiset kärsivät. Pian sen jälkeen, kävellessäni rautatieaseman ohi, näin jotain niin kauheaa, etten koskaan saa pyyhittyä sitä pois muististani. Eloton nainen makasi maassa, ja riutunut lapsi hänen käsivarsillaan tuijotti aivan avuttomana äitinsä kasvoja. Mutta kukaan ei auttanut heitä, koska kaikki olivat niin keskittyneet huolehtimaan itsestään ja perheestään.
A huge famine hit North Korea in the mid-1990s. Ultimately, more than a million North Koreans died during the famine, and many only survived by eating grass, bugs and tree bark. Power outages also became more and more frequent, so everything around me was completely dark at night, except for the sea of lights in China, just across the river from my home. I always wondered why they had lights, but we didn't. This is a satellite picture showing North Korea at night, compared to neighbors.
Valtava nälänhätä iski Pohjois-Koreaan 1990-luvun puolivälissä. Lopulta yli miljoona pohjoiskorealaista kuoli nälänhädän aikana, ja monet selvisivät vain syömällä ruohoa, ötököitä ja kaarnaa. Myös sähkökatkot yleistyivät, joten kaikki ympärilläni oli öisin pilkkopimeää, lukuunottamatta valomerta Kiinassa, joen toisella puolella kotoani. Ihmettelin aina, miksi heillä oli valot, mutta meillä ei. Tässä satelliittikuvassa näkyy öinen Pohjois-Korea verrattuna naapureihin.
This is the Amnok River, which serves as a part of the border between North Korea and China. As you can see, the river can be very narrow at certain points, allowing North Koreans to secretly cross. But many die. Sometimes, I saw dead bodies floating down the river. I can't reveal many details about how I left North Korea, but I only can say that during the ugly years of the famine, I was sent to China to live with distant relatives. But I only thought that I would be separated from my family for a short time. I could have never imagined that it would take 14 years to live together.
Tämä on Amrok-joki, joka toimii osana Pohjois-Korean ja Kiinan välistä rajaa. Kuten näette, joki voi paikoittain olla hyvin kapea ja antaa pohjoiskorealaisille salaisen pakomahdollisuuden. Mutta monet kuolevat. Joskus näin ruumiiden kelluvan alavirtaan. En voi paljastaa monia yksityiskohtia paostani Pohjois-Koreasta, voin vain sanoa, että nälänhädän synkkien vuosien aikana minut lähetettiin Kiinaan kaukaisten sukulaisten luo. Ajattelin vain, että olisin erossa perheestäni lyhyen aikaa. En olisi voinut kuvitella, että veisi 14 vuotta päästä asumaan yhdessä.
In China, it was hard living as a young girl without my family. I had no idea what life was going to be like as a North Korean refugee. But I soon learned it's not only extremely difficult, it's also very dangerous, since North Korean refugees are considered in China as illegal migrants. So I was living in constant fear that my identity could be revealed, and I would be repatriated to a horrible fate, back in North Korea.
Elämä Kiinassa oli vaikeaa nuorena tyttönä vailla omaa perhettä. Minulla ei ollut mitään käsitystä, millaista elämä tulisi olemaan pohjoiskorealaisena pakolaisena, mutta sain pian selville, ettei se ole vain äärimmäisen vaikeaa, vaan myös hyvin vaarallista, koska pohjoiskorealaisia pakolaisia pidetään Kiinassa laittomina siirtolaisina. Elämääni varjosti alituinen pelko henkilöllisyyteni paljastumisesta ja kauheasta kohtalosta tulla palautetuksi takaisin Pohjois-Koreaan.
One day, my worst nightmare came true, when I was caught by the Chinese police, and brought to the police station for interrogation. Someone had accused me of being North Korean, so they tested my Chinese language abilities, and asked me tons of questions. I was so scared. I thought my heart was going to explode. If anything seemed unnatural, I could be imprisoned and repatriated. I thought my life was over. But I managed to control all the emotions inside me, and answer the questions. After they finished questioning me, one official said to another, "This was a false report. She's not North Korean." And they let me go. It was a miracle.
Eräänä päivänä pahin painajaiseni toteutui, kun kiinalainen poliisi otti minut kiinni. ja vei poliisiasemalle kuulusteluja varten. Joku oli syyttänyt minua pohjoiskorealaiseksi. Kiinan kielen taitojani testattiin, ja minua pommitettiin kysymyksillä. Olin niin peloissani, että uskoin sydämeni räjähtävän. Jos jokin vaikutti epäluonnolliselta, minut voitiin vangita ja palauttaa kotimaahan. Luulin elämäni olevan lopussa, mutta kykenin hillitsemään sisäiset tunteeni ja vastaamaan kysymyksiin. Kyselyjen loputtua yksi viranomainen sanoi toiselle: "Tämä oli väärä ilmianto. Hän ei ole pohjoiskorealainen." He päästivät minut menemään. Se oli ihme.
Some North Koreans in China seek asylum in foreign embassies. But many can be caught by the Chinese police, and repatriated. These girls were so lucky. Even though they were caught, they were eventually released, after heavy international pressure. These North Koreans were not so lucky. Every year, countless North Koreans are caught in China and repatriated to North Korea, where they can be tortured, imprisoned, or publicly executed.
Jotkut pohjoiskorealaiset Kiinassa hakevat turvapaikkaa ulkomaisista lähetystöistä, mutta monet voivat joutua Kiinan poliisin pidättämiksi ja palautetuiksi kotimaahansa. Nämä tytöt olivat onnekkaita. Vaikka heidät pidätettiin, heidät vapautettiin lopulta rajun kansainvälisen painostuksen takia. Nämä pohjoiskorealaiset eivät olleet yhtä onnekkaita. Kiinassa pidätetään joka vuosi lukemattomia pohjoiskorealaisia, ja heidät palautetaan Pohjois-Koreaan, missä heitä voidaan kiduttaa, sulkea vankilaan
Even though I was really fortunate to get out, many other North Koreans have not been so lucky. It's tragic that North Koreans have to hide their identities and struggle so hard just to survive. Even after learning a new language and getting a job, their whole world can be turned upside down in an instant. That's why, after 10 years of hiding my identity, I decided to risk going to South Korea. And I started a new life yet again.
tai teloittaa julkisesti. Minulla oli todella hyvää onnea päästessäni pois, monet muut pohjoiskorealaiset eivät ole olleet niin onnekkaita. On traagista, että pohjoiskorealaisten täytyy salata henkilöllisyytensä ja kamppailla niin rajusti vain selvitäkseen hengissä. Jopa opittuaan uuden kielen ja saatuaan työpaikan heidän koko maailmansa voi hetkessä kääntyä päälaelleen. Siksi, piiloteltuani henkilöllisyyttäni kymmenen vuoden ajan, päätin ottaa riskin lähteä Etelä-Koreaan, ja aloitin vielä kerran uuden elämän.
Settling down in South Korea was a lot more challenging than I had expected. English was so important in South Korea, so I had to start learning my third language. Also, I realized there was a wide gap between North and South. We are all Korean, but inside, we have become very different, due to 67 years of division. I even went through an identity crisis. Am I South Korean or North Korean? Where am I from? Who am I? Suddenly, there was no country I could proudly call my own.
Asettuminen Etelä-Koreaan oli paljon haasteellisempaa kuin olin olettanut. Englannin kieli oli siellä niin tärkeä, että minun oli aloitettava kolmannen kielen opiskelu. Huomasin myös syvän kuilun pohjoisen ja etelän välillä. Olemme kaikki korealaisia, mutta mieleltämme olemme tulleet hyvin erilaisiksi 67 vuoden kahtiajaosta johtuen. Koin jopa identiteettikriisin. Olenko etelä- vai pohjoiskorealainen? Mistä olen kotoisin? Kuka olen? Yllättäen minulta puuttui maa. jota voisin ylpeänä kutsua omakseni.
Even though adjusting to life in South Korea was not easy, I made a plan -- I started studying for the university entrance exam.
Vaikkei eteläkorealaiseen elämään sopeutuminen ollut helppoa, tein suunnitelman. Aloin opiskella yliopiston pääsykokeisiin.
Just as I was starting to get used to my new life, I received a shocking phone call. The North Korean authorities intercepted some money that I sent to my family, and, as a punishment, my family was going to be forcibly removed to a desolate location in the countryside. They had to get out quickly. So I started planning how to help them escape.
Juuri alkaessani tottua uuteen elämääni, sain järkyttävän puhelun. Pohjois-Korean viranomaiset sieppasivat perheelleni lähettämäni rahat, ja rangaistukseksi perheeni aiottiin pakottaa muuttamaan asumattomaan paikkaan maaseudulle. Heidän oli päästävä pois nopeasti, joten aloin suunnitella, kuinka voisin auttaa heitä pakenemaan.
North Koreans have to travel incredible distances on the path to freedom. It's almost impossible to cross the border between North Korea and South Korea. So, ironically, I took a flight back to China and headed toward the North Korean border. Since my family couldn't speak Chinese, I had to guide them somehow through more than 2,000 miles in China, and then into Southeast Asia. The journey by bus took one week, and we were almost caught several times. One time, our bus was stopped and boarded by a Chinese police officer. He took everyone's I.D. cards, and he started asking them questions. Since my family couldn't understand Chinese, I thought my family was going to be arrested. As the Chinese officer approached my family, I impulsively stood up, and I told him that these are deaf and dumb people that I was chaperoning. He looked at me suspiciously, but luckily, he believed me.
Pohjoiskorealaisten on taivallettava uskomattomia kiertoteitä matkallaan vapauteen. On miltei mahdotonta ylittää rajaa Pohjois- ja Etelä-Korean välillä. Ironista kyllä, lensin takaisin Kiinaan, ja suuntasin kohti Pohjois-Korean rajaa. Koska perheeni ei osannut kiinaa, minun täytyi opastaa heitä jollain keinoin yli 3200 kilometrin matkalla Kiinassa, ja sitten Kaakkois-Aasiaan. Bussimatka vei viikon, ja olimme monta kertaa jäädä kiinni. Kerran bussimme pysäytettiin, ja kiinalainen poliisi nousi sisälle. Hän otti kaikkien henkilökortit ja alkoi tehdä heille kysymyksiä. Koska perheeni ei ymmärtänyt kiinaa, uskoin, että heidät pidätettäisiin. Kun poliisi lähestyi perhettäni, nousin ylös spontaanisti ja kerroin, että nämä ihmiset ovat kuuromykkiä, joiden saattaja toimin. Hän katsoi minua epäluuloisena, mutta onneksi uskoi minua.
We made it all the way to the border of Laos. But I had to spend almost all my money to bribe the border guards in Laos. But even after we got past the border, my family was arrested and jailed for illegal border crossing. After I paid the fine and bribe, my family was released in one month. But soon after, my family was arrested and jailed again, in the capital of Laos.
Suoriuduimme koko matkasta Laosin rajalle, mutta minun oli käytettävä miltei kaikki rahani lahjoakseni Laosin rajavartijat. Mutta rajan yli päästyämmekin perheeni pidätettiin ja vangittiin laittomasta rajanylityksestä. Sakot ja lahjukset maksettuani perheeni vapautettiin kuukaudessa, mutta pian heidät vangittiin taas Laosin pääkaupungissa.
This was one of the lowest points in my life. I did everything to get my family to freedom, and we came so close, but my family was thrown in jail, just a short distance from the South Korean embassy. I went back and forth between the immigration office and the police station, desperately trying to get my family out. but I didn't have enough money to pay a bribe or fine anymore. I lost all hope.
Se oli elämäni kurjimpia hetkiä. Tein kaikkeni saadakseni perheeni vapauteen, ja pääsimme niin lähelle, mutta heidät heitettiin vankilaan vain vähän matkan päässä Etelä-Korean lähetystöstä. Ravasin edestakaisin maahanmuuttoviraston ja poliisiaseman väliä, yrittäen epätoivoisesti saada heidät ulos, mutta rahani eivät riittäneet lahjusten ja sakkojen maksamiseen. Menetin kaiken toivoni.
At that moment, I heard one man's voice ask me, "What's wrong?" I was so surprised that a total stranger cared enough to ask. In my broken English, and with a dictionary, I explained the situation, and without hesitating, the man went to the ATM, and he paid the rest of the money for my family, and two other North Koreans to get out of jail.
Silloin kuulin miesäänen kysyvän: "Mikä hätänä?" Minua hämmästytti kovasti, että täysin vieras ihminen välitti kysyä. Murteellisen enlannin ja sanakirjan avulla selitin tilanteen, ja epäröimättä mies meni pankkiautomaatille maksamaan loput rahat perheeni ja kahden muun pohjoiskorealaisen saamiseksi ulos vankilasta.
I thanked him with all my heart, and I asked him, "Why are you helping me?"
Kiitin häntä täydestä sydämestäni ja kysyin: "Miksi autatte minua?"
"I'm not helping you," he said. "I'm helping the North Korean people."
"En auta teitä", hän sanoi. "Autan Pohjois-Korean kansaa."
I realized that this was a symbolic moment in my life. The kind stranger symbolized new hope for me and the North Korean people, when we needed it most. And he showed me that the kindness of strangers and the support of the international community are truly the rays of hope we North Korean people need.
Tajusin, että se oli symbolinen hetki elämässäni. Ystävällinen muukalainen oli uuden toivon symboli minulle ja Pohjois-Korean kansalle, toivoa eniten tarvitessamme. Hän osoitti minulle, että vierasmaalaisten ystävällisyys ja kansainvälsen yhteisön tuki ovat todellisia toivon kipinöitä, joita me pohjoiskorealaiset tarvitsemme.
Eventually, after our long journey, my family and I were reunited in South Korea. But getting to freedom is only half the battle. Many North Koreans are separated from their families, and when they arrive in a new country, they start with little or no money. So we can benefit from the international community for education, English language training, job training, and more. We can also act as a bridge between the people inside North Korea and the outside world. Because many of us stay in contact with family members still inside, and we send information and money that is helping to change North Korea from inside.
Lopulta, pitkän matkamme päätteeksi, minä ja perheeni pääsimme taas yhteen Etelä-Koreassa, mutta vapauteen pääseminen on vain puoli voittoa. Monet pohjoiskorealaiset ovat erossa perheistään, ja uuteen maahan saapuessaan he aloittavat vähin rahoin tai täysin varattomina. Voimme saada avustusta kansainväliseltä yhteisöltä koulutukseen, englannin opiskeluun, ammattioppiin ynnä muuhun. Voimme toimia myös siltana Pohjois-Koreassa asuvien ja ulkopuolisen maailman välillä, koska monet meistä ovat yhteydessä pohjoisessa asuvien perheenjäsentensä kanssa, ja lähetämme tietoja ja rahaa, mikä auttaa muuttamaan Pohjois-Koreaa sisäpuolelta.
I've been so lucky, received so much help and inspiration in my life, so I want to help give aspiring North Koreans a chance to prosper with international support. I'm confident that you will see more and more North Koreans succeeding all over the world, including the TED stage.
Olen ollut hyvin onnekas ja saanut paljon apua ja kannustusta elämässäni. Siksi haluan auttaa antamaan yritteliäille pohjoiskorealaisille mahdollisuuden vaurastua kansainvälisellä tuella. Olen varma, että yhä useammat pohjoiskorealaiset menestyvät kaikkialla maailmassa, myös TED-näyttämöllä.
Thank you.
Kiitoksia.
(Applause)
(Suosionosoituksia)